Kokeilun ovat tehneet mehiläishoitajat, laittakaa hunajajauhekampa suoraan ulos tai sisälle ilman käsittelyä. Noin kuukausi sen jälkeen, kun ulkona oleva hunajajauhekampa on alttiina tuulelle ja auringolle, kenno alkaa homehtua, mutta siitepölyssä ei ole poikkeavaa ilmiötä. Lopulta härämadot homehtuivat ja mädäntyivät, ja siitepöly huononi vasta pesähuoneen murtuessa. Pilaantunut siitepöly tummuu ja pinta kuivuu ja homehtuu.
Sisätiloihin sijoitettu hunajajauhekampa alkoi kuitenkin huonontua puolen vuoden kuluttua hautojen kasvun ja rikkoutuneiden pesien vuoksi. Heikkenemiskyky on myös se, että väri tummenee ja sitten home kasvaa. Olen maistanut sitä, ja jopa tummunut siitepöly maistuu samalta, ja se näyttää olevan syötävää. Nämä pinnalliset ilmiöt eivät tietenkään välttämättä todista siitepölyn pilaantumista, vain testaus voi todistaa sen.
Siksi siitepöly ei ole sama asia kuin mehiläisten ruoka. Vaikka mehiläiset yksinkertaisesti prosessoivat ja hauduttavat siitepölyä, vaikka vain tietty määrä ruoansulatusentsyymejä ja hunajaa sekoitetaan, suhde on oikea ja näppärä, mikä edistää siitepölyn käymistä ja murtaa seinän ja tuottaa maitohappobakteereja, jolloin siitepöly on helposti pilaantuvaa ja vaikeasti sulavaa ja imeytyvää, siitä tulee mehiläisruokaa, joka on helppo sulattaa ja imeytyä, mutta ei helposti pilaantunut. Tämä on mehiläisten panimon taikuutta ja mehiläisten viisautta, joka saa ihmiset ihmettelemään.
Mehiläishoitajan tulee ymmärtää, että mehiläisten keräämää siitepölyä ei voi syödä suoraan, vain mehiläisruoka on ravintoa toukille ja nuorille mehiläisille. Mehiläisruoan ravintoarvo on paljon korkeampi kuin siitepölyn. Mehiläishoitajan tulee osata käyttää kampassa säilytettyä mehiläisruokaa eikä tuhlata sitä.
